As Oy Pankapuiston käyttövesisaneeraus

Voiko kerrostalon käyttövesiputkiremontti toteutua ilman asukkaiden poismuuttoa, valmistua aikataulusta etuajassa, pysyä budjetissa ja saavuttaa loistavan asiakastyytyväisyyden? Kyllä voi!
As Oy Pankapuisto on Mikkelin keskusta-alueella sijaitseva vuonna 1976 valmistunut 12 asunnon taloyhtiö, jossa toteutettiin käyttövesisaneeraus vuonna 2025. Hankkeen tavoitteena oli toteuttaa teknisesti laadukas putkiremontti hallitusti, kustannustehokkaasti ja ennen kaikkea niin, että asumishaitta jäisi mahdollisimman vähäiseksi.
Hankkeen rakennuttamisesta ja LVI-valvonnasta vastasi Pokmi Oy:n Saku Purhonen, joka toimi taloyhtiön teknisenä asiantuntijana koko projektin ajan. Tehtäviin kuuluivat urakkatarjouspyyntöasiakirjojen laadinta, urakkakilpailutuksen läpivienti sekä työnaikainen valvonta. Tavoitteena oli varmistaa, että taloyhtiö saa toimivan ja pitkäikäisen ratkaisun ilman turhia riskejä tai yllätyksiä.
Hankkeen kilpailutusvaiheessa päätettiin antaa urakoitsijoille tavallista enemmän vapautta tarjouksen sisällön osalta. Urakoitsijat saivat esittää itse hankkeelle sopivan aloitusajankohdan sekä kokonaiskeston. Lisäksi heillä oli mahdollisuus tarjota toteutusmallia, jossa asukkaat voivat asua huoneistoissaan koko remontin ajan, tai vaihtoehtoisesti mallia, jossa asunnot tyhjennetään työn ajaksi. Tällä lähestymistavalla haluttiin löytää ratkaisu, joka olisi kokonaisuuden kannalta paras, eikä vain hinnaltaan kilpailukykyinen. Lopputuloksena saatiin useita aikataulujen ja hintojen osalta toisistaan poikkeavia tarjouksia, säilyttäen silti hyvä tarjousten vertailukelpoisuus.
Urakoitsijaksi valikoitui selonottoneuvotteluvaiheen jälkeen Saipu Oy, jonka tarjous erottui edukseen erityisesti lyhyen toteutusajan, vähäisen asukashaitan ja kilpailukykyisen hinnan ansiosta. Projektipäällikkönä kohteessa toimi Saipulta Juho Hintikka, ja työmaan vastaavana mestarina Saipun rakennusteknisten töiden aliurakoitsija Kaarirakennus Oy:n Vili Häkkinen. Taloyhtiön isännöitsijänä toimi Oiva Isännöinti Mikkelin Juuso Neuvonen.
Itse toteutus eteni suunnitellusti ja hallitusti. Urakan kokonaiskesto jäi lopulta alle sopimuksen mukaisen kolmen kuukauden, ja hanke valmistui viikkoa alkuperäistä aikataulua etuajassa. Vastaanottovaiheessa urakoitsija oli korjannut etukäteen tehdyt virhe- ja puutehuomiot ja urakka voitiin näin ollen ottaa vastaan ilman virheitä tai puutteita. Tämä kertoo sekä onnistuneesta toteutuksesta että toimivasta valvonnasta.


Erityisen merkittävä onnistuminen oli se, että asukkaat pystyivät asumaan kodeissaan koko remontin ajan. Huoneistokohtaiset vesikatkot pysyivät alle luvatun kahdeksan tunnin, mikä on tämän tyyppisessä saneerauksessa poikkeuksellisen hyvä taso. Tämä vaati urakoitsijalta huolellista suunnittelua, toimivaa aikataulutusta sekä jatkuvaa viestintää asukkaiden suuntaan.
Asukaskokemukseen panostettiin myös systemaattisesti. Urakan aikana toteutettiin kaksi asiakastyytyväisyyskyselyä, joiden palaute oli kautta linjan erinomaista. Erityisesti kiitosta saivat selkeä tiedottaminen, aikataulujen pitävyys, työn laatu sekä työmaan henkilöstön asiallinen ja ystävällinen toiminta.
As Oy Pankapuiston hanke osoittaa, että käyttövesisaneeraus voidaan toteuttaa sujuvasti ja hallitusti, kun valmistelu tehdään huolellisesti, hankkeessa on mukana ammattitaitoiset tekijät ja toteutus viedään läpi hyvällä yhteistyöllä. Urakkamuodon ja toteutustavan joustava määrittely kilpailutusvaiheessa mahdollisti ratkaisun, jossa sekä aikataulu, kustannukset että asukaskokemus saatiin optimoitua.
Pokmi Oy:n rooli hankkeessa oli varmistaa, että kokonaisuus pysyy hallinnassa alusta loppuun. Kun tekninen valvonta, urakkakilpailutus ja rakennuttaminen toimivat yhtenä kokonaisuutena, lopputuloksena voi olla hanke, joka täyttää sille asetetut tavoitteet ja mahdollisesti myös ylittää ne!
Asukkaiden sanallisia kommentteja toteutuneesta remontista:
- "Kaikki erinomaista"
- "Työt etenivät sujuvasti ja tiedottaminen oli hyvää"
- "Huipputiimi, suosittelemme!"
- "Kiitokset hienosti sujuneesta remontista kaikille osapuolille. Erityiskiitos harvinaisen hyvin sujuneesta tiedottamisesta."
Onko putkiremontti tulossa ajankohtaiseksi teidänkin taloyhtiössänne? Ole matalalla kynnyksellä yhteydessä, käydään yhdessä läpi miten teidänkin toteutuksestanne saadaan mahdollisimman sujuva!
Saku Purhonen, Talotekniikan insinööri (YAMK)
- LVI-valvonta
- Rakennuttamispalvelut
- LVI-konsultointi
- KVV- ja IV- vastaava työnjohto, poikkeuksellisen vaativa / erittäin vaativa henkilöpätevyys


